Pages

15. kesäkuuta 2018

"Valmistujaiset"

Päättäjäiset ovat kuin kasvot kaksinaismoralismille - Olet iloinen että koulu loppuu ja samalla haluaisit kuitenkin vielä olla siinä turvallisessa miljöössä tuttujen luokkakavereiden kanssa. On hullun hauskaa ja kauhean surullista samalla kertaa. Samaan aikaan kun toisessa pöytäryhmässä itketään niin sinun pöytäseurueessa nauretaan jollekkin muistolle ja yhtäkkiä tilanne onkin kääntynyt toisin päin.

Olin yllättynyt kun minut kutsuttiinkin todistuksen haun jälkeen vielä toisen kerran juhlasalin eteen sillä minut oli valittu saamaan Lars Rensund-stipendi. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sain tämmöisen kirjekuoren. Muualla en ole tainnut olla "kunnon oppilas" haha. Anne-Máretilla oli naurussa pitelemistä nähdessään ilmeeni kun aukaisin päättäjäislounaalla kirjekuoren... Naamani oli saman värinen kuin hänen kesägáktinsa kun kysyin yllättyneenä ensimmäisenä mieleen juolahtaneen kysymyksen: "Täälähän on rahhaa?! Häätyykhän tästä maksaa jotaki skattia vai?"

Lopuksi teimme koulun perinteikkään piirin, jossa oli kaikki koulun oppilaat ja työntekijät. Sen jälkeen kun kaikki olivat kätelleet ja halanneet koko koulun niin erkaannuimme vielä pienempiin piireihin kättelemään toistamiseen läheisimmät tutut, ennen kuin tiemme erkaantuivat lopullisesti (Huh en ole kyllä ikinä aikaisemmin halannut 100 ihmistä vartin sisällä.)
Kiitos näistä kahdesta vuodesta opisto! Olen ihan eri henkilö nyt kuin silloin astellessani ensimmäistä kertaa Skierre-nimiseen luokkahuoneeseen.

1. kesäkuuta 2018

Valoisat yöt

Tämän vuoden kesäkuuhun herättiin täysin erilaisessa tunnelmassa kuin vuosi sitten. Sillä kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2017 maisema näytti erittäin valkoiselta ja kylmältä. Lunta oli satanut yön aikana eikä kesästä ollut tietoakaan. Myös nyt maa on hieman valkoinen mutta ei lumesta vaan tuomen kukkien valkoisista terälehdistä.

Tulin eilen kotiin viimeiseltä kampusviikolta Jokkmokista. Oli erittäin surullista vetää matkalaukkua viimeistä kertaa asuntolan käytävällä, jonka seinät ovat täyteen liimattuina eri saamelaisyhdistysten logotarroja. Minun oli pakko ottaa kuvia paikasta muistoksi, jos sattuu niin etten tule enää käymään paikalla. Ensi perjantaina on enää päättäjäisjuhlat, sen jälkeen palaan Jokkmokkiin seuraavan kerran vasta talvimarkkinoilla 2019.


Nyt on siis virallisesti kesä! Yöpimeys väistyi jo huhtikuun lopussa. Siitä elokuuhun asti meillä ei tule öisin pimeää, korkeintaan hämärää. Valoisinta on toukokuun loppupuolella sekä tietenkin nyt koko kesäkuu. Olen tainnut joskus kirjoittaa jonkin postauksen jossa kerron miten selvitä yöttömän yön-ajasta? Muistelisin näin. Sillä nukkuminen valoisina öinä voi olla erittäin hankalaa... ja ei, pimennysverho ei auta.
Tässä kuvia toukokuun puolestavälistä kun luonto ei ollut vielä pukenut päälleen vihreää pukuaan, eivätkä jäätkään olleet vielä sulaneet.

23. toukokuuta 2018

Tavarapaljous

Lapsena vihasin Nuuskamuikkusta joka ei ikinä halunnut omistaa tavaroita ja oli oikea minimalistisuuden perikuva. En kyennyt aavistamaan millainen minimalisti minusta tulee nyt aikuisiällä. Kun muutin vuonna 2012 omaan asuntoon Övertorneån keskustaan lukion ajaksi, niin tajusin miten mukavaa on kun kaapit eivät ole täynnä roitoa. Oli ihanaa muuttaa uuteen kämppään ja tuoda sinne vain ne tavarat jotka todella tarvitsin. Sillä myönnän että kotopuolessa näkyy tavaroiden turha säästämiskulttuuri  (tai peräti hamstraus).
Toinen vanhemmistani on kolmas sukupolvi pula-ajan/sodan jälkeen eli hän haluaa säästää kaiken! Kun taas toinen vanhempani joka on ihan erilaisesta kulttuurista ei perusta tavaroiden päälle rahtustakaan. He ovat kaksi ääripäätä ja kummankin käytös saa minut välillä raivon partaalle tässä asiassa. Toinen ei voi heittää roskiin vanhoja sukkiakaan - "näistä saa hyvän lattialuutun". Ja toinen saattaa puolestaan jättää jotain arvokastakin mieron tielle ja perusteluna kuuluu että "se oli jo vanha joku muu saa nyt ottaa sen." Kuten firma-auton vararenkaan jääminen Hailuotoon campingin pihalle.

Keväisin täällä Ruotsissa voi ihmetellä risteyksissä nököttäviä tavarakasoja. Kaikki saavat kevätsiivouksen tehdessään viedä omaan tiehaaraan rojua, jotka tullaan sitten hakemaan kaatopaikalle rekoilla. Mutta moni roska ei kerkeä nököttää tienposkessa kauaa sillä nämä roskakasat ovat kultaa niille jotka asuvat joen itä-puolella ja he tulevatkin ihan peräkärryjen kanssa kun tietävät tarjolla olevan ilmaista rojua. Herää kysymys että mitä joku tekee rikkinäisellä tv-tasolla tai suksien sauvoilla joissa ei ole edes kärkiä jäljellä. Ne kai lojuvat vuorostaan seuraavat 20-vuotta itänaapurin varaston perällä.

Itselleni vaikeinta taitaa vielä olla vaatteiden poisheittäminen. Sillä olen aina ollut hulluna äidin vaatekaapille lainaamaan 30-vuotta vanhoja asuja. Joten en oikein tiedä miten suhtautuisin tähän vaateasiaan. Tässä videossa on kuitenkin inspiraationlähteeni, jonka innoittamana olen lahjoittanut pois vanhoja vaatteita. Täytyy katsoa video vielä jokunen kerta jotta pääsisin vauhtiin kunnolla.


14. toukokuuta 2018

Konferenssi Svansteinissa

Olin täysin yllättynyt kun korviini kantautui että jokavuotinen saamelaisnuorten kokous pidetään minun saamenkyläni alueella! Aikaisempina vuosina en ole haaveillutkaan lähteväni sillä kokous on melko kiireiseen aikaan vuodesta ja lähes aina syd-/lulesaamelaisten alueella.
Nyt kokous oli järjestelty ihan "kulman taakse" vanhaan koulukotiin. Melko hassua että samassa talossa isä on aikanaan käynyt koulua ja tehty ruotsalaiseksi, mutta nyt käytävillä ei voinut kuulla muuta kuin saamenkielen eri murteita värikkäiden sukupukujen joukossa. Jokaiseen lipputankoon oli vedetty saamenliput ja kun isä haki minut kokouspaikalta hän ei ollut uskoa silmiään: "Tuota mie en olis ikinnä saattanu uskoa näkevänni."

Perjantaipäivän virallisuuksien jälkeen saimme lauantaina olla hieman vapaammin. Opettelimme  sydistanssin oikeaoppiset salat ihan alusta (joku täälä muuten kysyi siihen liittyvän kommentin viikkoja sitten, katso edellisen postauksen kommentit).
Minua on harmittanut nyt jälkikäteen se ettei minulla ollut vielä omien ylioppilasjuhlien aikaan taitoa tehdä gáktia päättäritanssijaisiin. Nyt pääsin kuitenkin kokemaan "balin" eli tanssijaiset uudestaan gáktin kanssa juhlaillallisen sekä punaisen maton kera, kokouksen loppujuhlassa. Se oli sopiva tilaisuus vihkiä käytöön vastavalmistunut kesägákti 2018.

Koko konferenssi oli onnistunut. Tietysti pientä förvirrausta eli hämmennystä oli koko ajan ilmassa sillä tälle kansalle suunnittelu ja aikataulussa pysyminen on vaikeaa. Onneksi sitä osataan käsitellä huumorilla ja puhutaankin "saamelaisesta puolitunnista". Tarkoittaen siis sitä että jos on sovittu jokin aikataulu niin kaikki on kuitenkin rapeat puoli tuntia myöhässä.
Sen sijaan taidamme olla maailman parhaimpia kättelemään uusien tuttavien kanssa. Jos et ole tavannut jotain porukasta niin kävelette salamana suoraan kuin sovittuna toistenne luokse kättelette, esittäydytte ja käytte sukutaustan läpi. Vanhojenkin kaukaisten tuttujen kanssa kätellään ja muistellaan sukuyhteyksiä, mutta ei yhtä pitkällä kaavalla kuin ensikerran tavatessa.
Oikeastaan tuntuu että olen enemmän kätellyt ihimisiä kuin kuunnellut itse konferenssia. Sillä vaikka jos puheenjohtajan avajaispuheen aikana huomaat että salin toisella puolella on nyt joku jota et ole kätellyt, niin se täytyy suorittaa heti pois alta vaikka kahdenkeskinen sukuselvitys häiritsisikin puheenpitäjää hehe first things first.

Copyright @ Sunná. Blog Design by KotrynaBassDesign