Pages

3. heinäkuuta 2018

Keskiyön aurinko

On mennyt jo puoli kesää enkä ole ehtinyt lisäillä blogiin kuvia saati sitten kuulumisia. Tuntuu että minulla ei ole ollut yhtään vapaata aikaa kesäkuun aikana. Yritän nukkua kuuden tunnin yöunet joka yö. Se on ihan liian vähän minulle, mutta onneksi on kesä joten unta ei tarvitse paljoa. Ymmärrätte varmaan että mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän saa vastuuta ja työtä tehtäväkseen tämmöisessä ympäristössä. Varsinkin kun on lähialueiden ainoa alle 40-vuotias. On oltava mukana kaikissa yhdistyksissä ja niiden kissanristiäisissä.
Niin ja hei, olen alkanut yksityisyrittäjäksi. Minulla olisi ensi talvena tarkoitus kokeilla liiketoimintaa ja saattekin varmaan kuulla siitä joskus lähiaikoina. Minun täytyisi keksiä firmalle nimi jotta voisin pikku hiljaa aloittaa markkinoinnin. Mutta nimen keksiminen osottautuikin yllättävän hankalaksi.
Noh tänään illalla olen lähdössä taas vasamerkintään yöksi. Aamulla pakkaan Jusa-ponin kuljetuskoppiin ja lähdemme käymään Pajalassa. Päivällä on jatkettava heinäntekoa ja lehtikimppujen keräämistä.... mitäs vielä - ai niin nyt alkaa se sesonki kun täällä päin kaikki viikonloput ovat täynnä tapahtumia, markkinoita, cruisinkeja jne. olisi hauska keretä kaikkeen mutta jotakin on aina pakko jättää välistä.

Nämä kuvat ovat tämän vuoden "juhannuskuvat" jotka olen ottanut juhannusyönä kylällämme.

 Kun valoisina öinä ei saa aina unta niin aika käytettvä hyväksi jollain muulla tekemisellä. Tein ennen juhannusta valmiiksi kesägákti numero 2 tälle kesälle.

15. kesäkuuta 2018

"Valmistujaiset"

Päättäjäiset ovat kuin kasvot kaksinaismoralismille - Olet iloinen että koulu loppuu ja samalla haluaisit kuitenkin vielä olla siinä turvallisessa miljöössä tuttujen luokkakavereiden kanssa. On hullun hauskaa ja kauhean surullista samalla kertaa. Samaan aikaan kun toisessa pöytäryhmässä itketään niin sinun pöytäseurueessa nauretaan jollekkin muistolle ja yhtäkkiä tilanne onkin kääntynyt toisin päin.

Olin yllättynyt kun minut kutsuttiinkin todistuksen haun jälkeen vielä toisen kerran juhlasalin eteen sillä minut oli valittu saamaan Lars Rensund-stipendi. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sain tämmöisen kirjekuoren. Muualla en ole tainnut olla "kunnon oppilas" haha. Anne-Máretilla oli naurussa pitelemistä nähdessään ilmeeni kun aukaisin päättäjäislounaalla kirjekuoren... Naamani oli saman värinen kuin hänen kesägáktinsa kun kysyin yllättyneenä ensimmäisenä mieleen juolahtaneen kysymyksen: "Täälähän on rahhaa?! Häätyykhän tästä maksaa jotaki skattia vai?"

Lopuksi teimme koulun perinteikkään piirin, jossa oli kaikki koulun oppilaat ja työntekijät. Sen jälkeen kun kaikki olivat kätelleet ja halanneet koko koulun niin erkaannuimme vielä pienempiin piireihin kättelemään toistamiseen läheisimmät tutut, ennen kuin tiemme erkaantuivat lopullisesti (Huh en ole kyllä ikinä aikaisemmin halannut 100 ihmistä vartin sisällä.)
Kiitos näistä kahdesta vuodesta opisto! Olen ihan eri henkilö nyt kuin silloin astellessani ensimmäistä kertaa Skierre-nimiseen luokkahuoneeseen.

1. kesäkuuta 2018

Valoisat yöt

Tämän vuoden kesäkuuhun herättiin täysin erilaisessa tunnelmassa kuin vuosi sitten. Sillä kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2017 maisema näytti erittäin valkoiselta ja kylmältä. Lunta oli satanut yön aikana eikä kesästä ollut tietoakaan. Myös nyt maa on hieman valkoinen mutta ei lumesta vaan tuomen kukkien valkoisista terälehdistä.

Tulin eilen kotiin viimeiseltä kampusviikolta Jokkmokista. Oli erittäin surullista vetää matkalaukkua viimeistä kertaa asuntolan käytävällä, jonka seinät ovat täyteen liimattuina eri saamelaisyhdistysten logotarroja. Minun oli pakko ottaa kuvia paikasta muistoksi, jos sattuu niin etten tule enää käymään paikalla. Ensi perjantaina on enää päättäjäisjuhlat, sen jälkeen palaan Jokkmokkiin seuraavan kerran vasta talvimarkkinoilla 2019.


Nyt on siis virallisesti kesä! Yöpimeys väistyi jo huhtikuun lopussa. Siitä elokuuhun asti meillä ei tule öisin pimeää, korkeintaan hämärää. Valoisinta on toukokuun loppupuolella sekä tietenkin nyt koko kesäkuu. Olen tainnut joskus kirjoittaa jonkin postauksen jossa kerron miten selvitä yöttömän yön-ajasta? Muistelisin näin. Sillä nukkuminen valoisina öinä voi olla erittäin hankalaa... ja ei, pimennysverho ei auta.
Tässä kuvia toukokuun puolestavälistä kun luonto ei ollut vielä pukenut päälleen vihreää pukuaan, eivätkä jäätkään olleet vielä sulaneet.

23. toukokuuta 2018

Tavarapaljous

Lapsena vihasin Nuuskamuikkusta joka ei ikinä halunnut omistaa tavaroita ja oli oikea minimalistisuuden perikuva. En kyennyt aavistamaan millainen minimalisti minusta tulee nyt aikuisiällä. Kun muutin vuonna 2012 omaan asuntoon Övertorneån keskustaan lukion ajaksi, niin tajusin miten mukavaa on kun kaapit eivät ole täynnä roitoa. Oli ihanaa muuttaa uuteen kämppään ja tuoda sinne vain ne tavarat jotka todella tarvitsin. Sillä myönnän että kotopuolessa näkyy tavaroiden turha säästämiskulttuuri  (tai peräti hamstraus).
Toinen vanhemmistani on kolmas sukupolvi pula-ajan/sodan jälkeen eli hän haluaa säästää kaiken! Kun taas toinen vanhempani joka on ihan erilaisesta kulttuurista ei perusta tavaroiden päälle rahtustakaan. He ovat kaksi ääripäätä ja kummankin käytös saa minut välillä raivon partaalle tässä asiassa. Toinen ei voi heittää roskiin vanhoja sukkiakaan - "näistä saa hyvän lattialuutun". Ja toinen saattaa puolestaan jättää jotain arvokastakin mieron tielle ja perusteluna kuuluu että "se oli jo vanha joku muu saa nyt ottaa sen." Kuten firma-auton vararenkaan jääminen Hailuotoon campingin pihalle.

Keväisin täällä Ruotsissa voi ihmetellä risteyksissä nököttäviä tavarakasoja. Kaikki saavat kevätsiivouksen tehdessään viedä omaan tiehaaraan rojua, jotka tullaan sitten hakemaan kaatopaikalle rekoilla. Mutta moni roska ei kerkeä nököttää tienposkessa kauaa sillä nämä roskakasat ovat kultaa niille jotka asuvat joen itä-puolella ja he tulevatkin ihan peräkärryjen kanssa kun tietävät tarjolla olevan ilmaista rojua. Herää kysymys että mitä joku tekee rikkinäisellä tv-tasolla tai suksien sauvoilla joissa ei ole edes kärkiä jäljellä. Ne kai lojuvat vuorostaan seuraavat 20-vuotta itänaapurin varaston perällä.

Itselleni vaikeinta taitaa vielä olla vaatteiden poisheittäminen. Sillä olen aina ollut hulluna äidin vaatekaapille lainaamaan 30-vuotta vanhoja asuja. Joten en oikein tiedä miten suhtautuisin tähän vaateasiaan. Tässä videossa on kuitenkin inspiraationlähteeni, jonka innoittamana olen lahjoittanut pois vanhoja vaatteita. Täytyy katsoa video vielä jokunen kerta jotta pääsisin vauhtiin kunnolla.


Copyright @ Sunná. Blog Design by KotrynaBassDesign