Pages

2. joulukuuta 2012

Mettis

Viikonloppu hurahti taas ohi. Perjantai oli aika vauhdikas ja kaaoottinen ilta/yö, mutta kaikki selvisi kuitenkin hengissä seuraavaan aamuun.

 Lauantaina aamulla hypättiin Jennan kanssa aikaisin linkkariin ja lähettiin kohti Happista tarkotuksena ostaa joululahjoja. Sitten tultiiin taas linkkarilla Ötåhon ja oltiin koko pitkä ilta kiesillä. Mattikin istui melkein koko illan takapenkillä meidän seurana (mutta se olikin vähän hysshyss -juttu.)
Joillakin meni vähän liian lujaa Turovaaran puolella niin käytiin kattomassa niitä höpöjä, kun kylä oli hiljainen pikkujoulujen takia, kiesattiin kuitenkin melkein koko ajan.
Kun väsymys alkoin käymään ylivoimaiseksi, niin oli minun aika lähteä kotiin nukkumaan ja kun vielä tänä aamuna piti herätä niin aikaisin, että kerettäis Mettikseen ja tallille.

Nyt istun sitten Mettiksessä lämpimän takan äärellä karvatossut jalassa ja Svea-pipo päässä. Oli vähän kylmä käydä liikuttamassa Jusaa ja tallikin tuntui niin kylmältä.
Tänään olis tarkoitus käydä viellä ruokaostoksilla, kun pääsen Ötåhon.
Jotenkin tuntuu, että ensi viikosta tulee rankka, kun on normaalia enemmän koulujuttuja ja toivottavsti se on viimeinen viikko, kun kokeita tulee kalenteriin. Sääli ettei olla Suomessa, että kuudes päivä olisi vapaa, mutta onneksi ei ole kuin kaksi tuntia koulua silloin ja Ruotsissa nyt kertyy nuita lomia mitä Suomen puolella ei ole.
Nyt minun täytyy saada itseni pois lämpimän takan ääreltä ja alettava laittamaan itteäni, Ötåhon lähtöä varten.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign