Pages

22. tammikuuta 2015

Pelottava lenkki edessä

tallityöt tehty ja nyt pitää vielä Anksun kanssa uskaltautua lenkille tuonne keskelle pimeää metsää. siis tutusta ja turvallisesta metsätiestä tulee niin hullun pelottava pimeässä...(varsinkin kun näin aikasemmin päivällä että tiellä oli runsaasti verta pitkin tietä) eniten mie kuitenkin pelkään että  joku villisika hyökkää minun päälle. ei mikään elukka ole niin pelottava kuin villisika sillä niiden käyttäytymisestä ei juurikaan tiiä kun nittä ei ole aijemmin ollut näin pohjoisessa.

lenkin jälkeen täytyy ottaa selville jos isä olis jättänyt mulle edes yhden laskiaispullan jääkaappiin (vaikka tiedän että se on toiveajattelua) meilä on isän kanssa aina kilpailu kuka kerkeää syödä kaikki herkut, niin että toinen ei kerkeä saada mitään. ja aina kun olen tallilla niin isä on voinut käydä vaikka minun huoneessa syömässä minun karkkeja joita en ole muistanut piilottaa.


ai niin en ole muistanu mainita että mie en julkaise mitään kommentteja. kaikki menee vain suoraan roskiksiin ainaki tähän mennessä. syy miksi teen näin on että en jaksa kattoa sivusta kun joku sanoo oman mielipiteen liian rajusti (mikä on kyllä ookoo sillä en mie nyt kritiikistä mene rikki) ja sitten joku muu vastaa siihen ja sitten kommenttikentässä on riita käynnissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign