Pages

15. toukokuuta 2015

Toukokuu=koko vuoden stressisin kuukausi

....nettishoppailun pitäisi olla hauskaa, varsinkin kun isä maksaa kaiken, mutta kun ostokset pitää tehdä stressin keskellä niin siitäkin tulee hirveän vastenmielistä. mie olen siis tilaillut kaikkea mahdollista studentti-juhlia varten. onneksi nyt isoimmat tilaukset alkaa olla jo tehtynä, joten saan hengähtää.

 siis koko eilinen päivä on mennyt vain sohvalla istumiseen, ei ole vain haluttanut mennä ulos. johtuen siitä että satoi lunta koko päivän. olen yrittänyt tutustua netflixiin, mutta minusta koko sivusta on tosi huono. miten joku löytää sieltä mitään hyvää katsottavaa? swefilmer päihittää sen mennen tullen. mulla olis kyllä paljon muutakin kun on alle kuukausi enää koulua ja tehtäviä on hirveästi jäljellä. jotenkin tuntuu että joidenkin tehtävien kanssa pitäisi vain luovuttaa, sillä ne ei vie minua eteenpäin millään tasolla.

odotan tosiaan huomista innolla, sillä lähdetään koko perheen voimin Laivakankaalle. olen pitänyt vähän taukoa raveista nyt kaksi vuotta. olen varmaan aivan pihalla kaikista uusista nimistä joita ravimaailmaan on silläaikaa tullut.

voitte varmaan ymmärtää että mulla ei ole nyt oikein muuta kuvia kun näitä maisemakuvia. minun iPhone on täynnä samanlaisia maisemakuvia haha. enkä raski oikein poistaakkaan niitä ja kesä on vasta edessä päin joten niitä tulee paaaljon lisää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign