Pages

13. lokakuuta 2015

5 asiaa joissa voisin petrata

1. Lopettaa elämään asentella: "mielummin reilusti metsään kuin kehnosti kohalleen" Se ei todellakaan ole hyvä asenne joka paikassa.

2. Voisin ottaa kontaktin paremmin tuttuihini. Minulla on aina se sama ajatus joka vaivaa eli jos laitan jollekkin viestiä tai soitan niin tuntuu siltä että vain häiritsen henkilöä tai että olen itse työläs ihminen, vaikka kyseessä olisi vain pieni viesti.

3. Vosin madaltaa tasoa jolloin menen käymään lääkärin vastaanotolla, siinäkin asiassa tuntuu että olen vain tiellä tai että on olemassaa ihmisiä joilla on isompia vaivoja. Kuin vaikkapa minun murtunut pottuvarpaani vuosi sitten.

4. Minun pitäisi keksiä keino jolla voin ottaa rennommasti eli keino jolla voisin ottaa kunnon irtioton ja nauttia siitä että olen nuori. Nyt tuntuu siltä että se usein unohtuu ja että ajattelen monesta asiasta vanhanaikaisesti.

5. Voisin opetella tekemään kaiken ajallaan. Minua pahempaa viimetinkaan jättävää ihmistä ei voi löytää mistään. Esim. nyt minun olisi pitänyt valita uusia kursseja joille haluan osallistua, mutta jätän senkin viimeiselle mahdolliselle päivälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign