Pages

21. elokuuta 2016

Pääosassa saamelaisnaiset

 Jos olet liikkunut Pohjois-Ruotsissa viimeisen kuukauden aikana niin olet varmasti törmännyt "Fábmo"-mainoslehtisiin. Varasimme eilisen lauantai-illan tämän valokuvanäyttelyn avajaistilaisuudelle, joka järjestettiin Kirunan kaupungintalolla. Olen seurannut koko talven valokuvausprojektin tekoa, joten oli erittäin hauska nähdä työn tulos. Näyttelyssä oli noin kymmenen valokuvaa saamelaisnaisista eri alueilta. Useammat olivat tuttuja kasvoja mutta vaikka en olisikaan tuntenut naisia aikaisemmin niin kuvista ilmeni erittäin vahvasti heidän tarinansa. Peräti niin vahvasti että jos olisin yksin katsellut näytöstä, enkä kymmenien ihmisten muodostamassa tungoksessa niin kyyneleet olisivat tulleet vuolaana virtana. 

Ilta huipentui Sofia Jannokin konserttiin. Jos olin jo aikaisemmin ollut melkein kyyneleet silmissä niin viimeistään kuunnellessa Sofian joikuja ne kyyneleet tulivat poskille. Hauska että vähän vanhempanakin voi jatkaa Sofian fanittamista. Muistan nimittäin pienenä katsoneeni Unna Junná- lastenohjelmaa, jossa hän oli siihen aikaan juontajana. Artistivalinta meni ihan nappiin sillä kukapa muu kuin Sofia Jannok olisi sopinut tähän tilaisuuteen jossa saamelaisnaiset olivat pääosassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign