Pages

30. elokuuta 2016

Sisustus - Alati jatkuva projekti

Noin vuosi sitten kun muutin pois opiskeluasunnostani halusin muuttaa pysyvästi perheemme vapaa-ajan taloon, joka puolestaan on ihan sukutalomme pihan tuntumassa. Suunnittelin lisäsiiven "mökkiimme" josta aukenee näkymä järvelle, hevosaidoille sekä talvella poroaitauksille. Tämä on talon ainoa huone jonka olen sisustanut kunnolla. Loput ovat toistaiseksi samassa kunnossa kuin mökkiajoilla. Minusta sisustuksessa tärkeimmät kohdat koostuvat vanhoista tavaroista, joilla on tunnearvoa ja jotka muistuttavat ihmisistä tai rakkaista eläimistä. Kuten enon vanhat porokengät paulanauhoineen, mummon kattokruunu, Muohtan viimevuotiset sarvet, isän antiikkinen suopunki sekä Jusa-ponin kuluneet alumiinikengät. Agnez-koirakin tekee oman osansa, sillä hän käy aina piilottamassa oman pehmolelunsa kukkien taakse sänkyni viereen.

Mitä tästä vielä sitten puuttuu?... Olen maalannut Jassa-poroneidin sarvet valkoisella maalilla, niistä tulee toiset sarviparit huoneeseen. Niiden lisäksi olen ollut jo kauan väsäämässä itselleni perinteikästä korvamerkkitaulua. Olen saanut piiroksen valmiiksi jo aikoja sitten mutten löydä sopivia raameja! Noh mutta sisustamisessa ei voi olla ikinä "valmis" vaan se projekti on koko ajan käynnissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign