Pages

16. syyskuuta 2016

Suopunginheitto

Eli se meidän oma urheilulajimme täälläpäin. Jo pienille lapsille annetaan suopunki käteen ja poronpään kaistale eteen. Liikkuvaan poroon on tosin paljon helpompi osua kuin paikoillaan nököttävään sarvipariin. Mutta oikea poro pistääkin vastaan huomatessaan olevansa sarvista kiinni, joten tosi toimissa täytyy olla ruista ranteessa.
Muistan esikouluaikani suopungin heittokilpailut. (Kaikki läheiseni taitavat tietää tämän tarinan sillä muistan sen hyvin ja tulen varmaan kertomaan siitä vielä vanhainkodissakin.) Seisoimme jonossa koko luokka, minä jonon hännillä. Kukaan ei ollut vielä saanut pihan päässä nököttävästä hirvaan päästä osumaa. Tuli minun vuoroni heittää. En muista millä tyylillä heitin mutta muistan että heti heittoni jälkeen kaikki opettajat alkoivat huutamaan, olin nimittäin osunut..... MUTTA suureksi harmiksi olin päästänyt vahingossa irti suopungin toisesta päästä eli oikeassa tilanteessa poro olisi mennyt menojaan suopungin kanssa. Ehkä se johtui lapsen motoriikasta tai siitä etten ollut aiemmin heittänyt kumipintaista (nykyaikaista) suopunkia joka on talvioloissa liukkaampi. En saanut edes lohdutuspalkintoa. Nyt jälkeenpäin tajuan että siinä tilanteessa semmoinen olisi pitänyt vaatia. Olinhan sentään ainoa 20 lapsesta joka oli osunut.

Kotioloissa harjoittelen useimmiten tällä antiikkisella tervatulla suopungilla. Siinä on painoa enemmän, joten kädet ovat mukavasti hellänä seuraavana päivänä. Varsinkin jos on heittänyt pitkiä matkoja.  Sen lisäksi heittoharjoituksissa kuluu monet hanskaparit rikki. Ja jos ilman hanskoja heittää niin kädet ovat verillä nolla-ajassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign