Pages

1. lokakuuta 2016

Etelä-Suomessa

Aivan uskomatonta että syyskuu on jo jäänyt taakse. Aina viimeistään tähän aikaan vuodesta alkaa minun mieleen hiipiä joulustressi. Ja saatankin havahtua siihen että käyn pääni sisällä jo joululahjaideoita läpi. Silti kaikki kuitenkin jää viimetinkaan.
Tämä lokakuun ensimmäinen päivä valkeni lämpimissä merkeissä. Sillä täällä Etelä-Suomessa ei ole pakkasesta tietoakaan. Istun nyt siis asuntoautossa ja olemme Luhanka-nimisessä pikku paikassa. Olen mm. käynyt kovalla työllä etsimässä vaahteran lehtiä matkamuistoksi Päijänne-järven rannalta. Kuulostaa ehkä vähän hassulta mutta meillä päin ei kasva vaahteroita, joten iso keltainen lehti kelpaa matkamuistoksi hyvin. Tänään olisi tarkoitus lähteä vähitellen kotiin päin. Tosin käyn kotona vain pakkaamassa lisää tavaraa mukaani ja suuntaan samantien Talvikylään kuukauden ajaksi. Kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Nyt en tiedä että johtuuko tämä paha olo liiasta makean syömisestä vai siitä että istun koneella auton ollessa liikkeessä, mutta minun on kuitenkin vielä tässä kiitettävä kaikesta palautteesta jonka sain myday-videooni. Aion kyllä aina välillä tehdä lisää niitä. Eli siis vain vaihteluna blogiteksteille. Sain pari videoideaakin joltakin kommentoijalta, mutten oikein tiedä miten totetuttaisin ne. Sitä paitsi minulla on tunne takaraivossa että kun kuvaan videoita niin astun jonkun reviirille...Jonkun joka todella osaa tehdä videoita. Kerroin myös lukihäiriöstäni vlogissa ja minun täytyy kokeilla lukijan antamaa vinkkiä liittyen blogikirjoittamisen helpottumiseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign