Pages

7. maaliskuuta 2017

"Luonnoksiin" jäänyt postaus

Hupsis tämä postaus olisi pitänyt olla blogissa jo aikoja sitten mutta en ikinä löytänyt sopivia kuvia tähän laitettavaksi joten julkaise-napin painaminenkin tietenkin siirtyi. Meidän viime perjantain shoppailu-päivä venyi lauantaille sillä jäimme Luleåån hotelliin yöksi perjantai-iltana. Oli älyttömän ihanaa kiehuttaa itseään hotellin kylpyammeessa kuumassa vedessä. Täällä kotonahan ei tule edes vettä kraanasta talviaikaan ja nyt kun viereisen talon pumppu on mennyt rikki niin joudun raahaamaan maitokelkalla vettä kilometrin päästä sukulaisen luota. Onneksi tuo kilometrin matka on suurimmaksi osaksi alamäkeä joten painavat vesitynnyrit kulkevat kätevästi alas. Mutta vettä on silti säästeltävä ettei joka ilta tarvitse olla hakemassa uutta kuormaa. Voitteko ymmärtää millainen yleellisyyden tunne minut valtasi kun löhösin kuumassa vedessä hotellin ammeessa. Olisi mukava omistaa jokin pieni kerrostaloasunto kaupungissa jossa voisi käydä viettämässä viikonloppuja. Samassa tarkoituksessa kuin kaupunkilaisilla on kesämökki missä he mieluusti viihtyvät viikonlopun mutta ei missään nimessä kauempaa aikaa. 

Ai niin ja leffa jonka ensi-illassa kävimme ja jonka trailerin linkkasin blogiin, se oli ihan ok. Arvasin oikein sillä moni tuli salista itkettynein silmin, mutta minä en ollutkaan yksi niistä. Pistin merkille heti ensi minuuteilla että elokuva oli tehty korvaamaan koulun historiantunnit joilla ei ikinä käyty läpi kyseisiä tapahtumia. Vaikka minä itse olin melkein poistumassa salista tylsyyden saattelemana ja keksimässä jonkin tekosyyn miksen voisi enää istua keskellä itkevää ihmismassaa, niin kannatan kuitenkin katsomaan leffan. (Se seikka että näyttelijöiden joukossa oli opistolta tuttuja naamoja ehkä myös latisti elokuvan uskottavuutta minun silmissäni.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign