Pages

30. huhtikuuta 2017

Spring migration

Emme ole ikinä viettäneet vappua perheen kesken. Tänä vuonna ajattelimme käydä Jensin kanssa naapurikylän isolla vappukokolla. Suuntaamme sinne nyt illaksi mutta ennen sitä ajatettelin päivittää vähän blogia.

Saimme nimittäin eilen kevätjutauksen päätökseen. Meillä päin yhden perheen porojen muuttoon kesämaille menee useimmiten yksi päivä. Mutta esimerkiksi Finnmarkin tienoilla reitti voi olla satoja kilometrejä. Meillä jutaaminen tapahtuu käsihärän avulla. Moottorikelkkoja ei käytetä kuin alussa jotta porot saadaan rivakasti ohjattua autoteiden yli. Olin yksin siirtämässä (12km) perheen porot ja käsihärkänä minulla oli taas Muohta. Aamuhanki ei kestänyt minua ollenkaan mutta porot levittivät koparansa ja liikkuivat hangella vaivattomasti. Porot seuraavat mieluusti kellon ääntä ja ihmistä jonka he ovat yhdessätuumin hyväksyneet. Nyt alkaa vasonnan valvominen joka on ehkä mukavinta mutta toisaalta myös stressaavinta työtä.
Oletteko ikinä nähneet porojen kevätmuuttoa? Tämä on siis norppalive Saamenmaan malliin. Menkäähän katsomaan kun live-muutto on vielä käynnissä!
Tässä linkki: https://www.nrk.no/rein/?

6 kommenttia:

  1. Löysin blogisi sattumalta Blogit.fi -sivujen kautta ja luin lopulta kaikki postauksesi vuoteen 2015 saakka. Kiitos supermielenkiintoisesta blogista, tätä oli tosi kiinnostavaa lukea ja katsella kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm ensimmäinen ajatukseni oli että voi miten noloa (oi oi niitä teiniaikoja) :D Varmasti jonkinlaista muutosta bloggaamistyylissäni havaitsit selatessasi. Nykyään ei tule esimerkiksi nuista muotijutuista kirjoitettua niin kuin ennen sillä olen huomannut että jotkut/muut osaavat kirjoittaa niistä paljon paremmin blogeissaan.

      Poista
  2. Ihania keväisiä kuvia! Onneksi vielä lunta riittää, mutta useammin tieten vois aurinkoki paistaa. Vinkkinä aattelin sanoa että kannattee tyären hommata lumikengät jos joutuu enemmänki tarpomaan hangessa. Näin keväällä niiden hyödyn ainakin huomaa, kun muuten joutuisi haaroja myöten tarpomaan lumessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälähän on tosiaan ollu koko kevhään näitä että auriko paistaa vähän aikaa mutta parin minuutin päästä on niin sankka lumipyry ettei etheensä näe sitten aurinko taasen tullee pariksi minuutiksi esile ennen seuraavaa lumimyräkkää.

      Tiiäks ko mie olen kokkeillu lumikenkiä ko olin Pajjalan puolessa siirtämässä poroja. Net olit aivan hyvät kävelä mutta niilä ei saattanu juosta :/ Niin mulla on nyt muovipussit jaloissa teipilä kiini ja lenkkarit siinä päälä ko laukon pettävälä hangela :D

      Poista
  3. Hei, en ollut aiemmin huomannutkaan, että tollanen porojen kevätmuuton livekamerakin on jaettu verkkoon. Kiitos linkistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siellä on ollut nyt yksi "ei suunniteltu tauko" mutta vissiin jatkuu taas. Minusta talvella puhuttiin että jollekkin porolle kiinnitettäisiin gopro-kamera sarveen jotta nähdään vielä paremmin muuttoa, mutta sitä suunnitelmaa ei vissiin ikinä toteutettu :/

      Poista

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign