Teimme eilen illalla/yöllä perinteisen juhannusajelun kotiseudulla ja vähän kauempanakin Jensin kanssa. Muun muassa Luppio-vaaran laella, Kattilakoskella ja Suomessa Aavasaksan vaaran päällä. Aina juhannusajelulla ollessamme minun tekisi mieli pysäyttää aika. Ilmassa oleva juhannuksen tunnelma on melkein käsinkosketeltavissa.

Kotimatkalla, ajaessamme naapurijärven ohi, huomasin että aurinko alkoi nousta ylemmäs pohjoisessa horisontissa. Menimme ulos autosta rannalle ja annoimme auringon häikäisevän punaisen valon ahmaista meidät. Keskiyön matalalla paistavan auringon valohan on niin kirkkaan punainen, että jos sitä päin yrittää katsoa niin sokaistuu hetkeksi. Vaikkei aurinkoa siis voinutkaan suoraan katsoa, niin maisema oli kuitenkin kaunis hehkuessaan punaisena.

Kello oli jo yli keskiyön, kun pääsimme vihdoin kotiin. Nukkumaanmeno ei kuitenkaan tullut kuuloonkaan, sillä meidän piti vielä päästä juhannussaunaan. Oli siis nopeasti haettava puita ja käytävä taittamassa koivuvihta. Oli virkistävää pulahtaa yöusvan peittämään järveen, saunomisen lomassa.

Samoilimme tänäkin vuonna Aavasaksan metsissä. Meitä tuli vastaan Kruununkierroksella suomalainen pariskunta. Näin miespuolisen henkilön olevan sen verran "drickassa" että pystyin arvaamaan ettei hän voi mennä ohitse sanomatta jotain. Kun pariskunta oli jo mennyt ohitsemme niin mies huutaa peräämme "Hei tyttö mihin olet porot jättänyt?!" Käännyin ja vastasin että: "sinun muulin viehreen parkhiin." Kun mies ymmärsi heittoni, päästi hän ilmoille erittäin räkäisen naurun, samalla kun vaimo/naispuolinen seuralainen alkoi kasvot punaisina sättimään ukkoa. Toivottavasti he pääsivät ehjinä vuokramökille asti, sillä polku on paikoitellen erittäin jyrkkä, eikä ollenkaan sovelias humalikoille.