Pages

23. lokakuuta 2017

Rimfrost

Ihanaa laittaa sade-/kuravaateet kaappiin takaisin. Ensimmäiset -10 asteen pakkaset ja ensilumi ovat tulleet. Kaikki paikat ovat jääkristallin tai siis rimfrostin peitossa. Aamuauringon tullessa esiin tunnelma on ihanan valoisa syksyn jälkeen. Auringon laskiessa illalla, maisema on vaaleanpunaisen pastellivärin sylissä. Vuoden pimein aika alkaa olla takanapäin. Olen tehnyt henkisen talveen valmistautumisen eli laittanut kesämuumimukit kaapin perälle ja kaivanut esiin talvisesongin mukit. 

Tällä hetkellä olen Jokkmokissa pikku asunnossani. Yhden asian huomaan tämän paikkakunnan tunnelmassa (tai olen huomannut jo elokuussa lukuvuoden alkaessa)... vuotuisia helmikuussa pidettäviä talvimarkkinoita valmistellaan jo täyttä häkää. Ei mene päivääkään ettei joku jollain tavalla mainitsisi markkinoita. Huokasin helpotuksesta, kun ohjaajamme ilmoitti ettei aio järjestää meidän linjalle mitään työtä valmisteltavaksi markkinoille tänäkään vuonna. Muut linjat pistävät kokoon vaikkapa duodji-käsityönäyttelyjä. Opistomme onkin aina sitten markkinaviikon tupaten täynnä turisteja sekä ylpeitä vanhempia, jotka vyöryvät sisään ovista ja ikkunoista. 


2 kommenttia:

  1. Upeat kuuraiset puut! Täällä Tampereella ei ole vielä lumesta tietoakaan, yöpakkasia on sentään jo ollut parina yönä. Lunta odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä taitaakin olle melko pimeää tähän aikaan vuodesta :/

      Kotonani, lähempänä Suomea ei ole niin paljoa lunta, vaikka satumme asumaan semmoisen pienen alueen sisällä johon lumi tulee ensimmäisneä ja lähtee viimeisenä.

      Poista

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign