Pages

2. lokakuuta 2017

Viikko Hetassa

Nyt tuntuu siltä että tapahtuu niin paljon etten pysy ihan itsekkään mukana kalenterissani. Olen lähdössä ajamaan Hettaan eli Suomen Enontekiölle juuri näillä minuuteilla. Tämän viikkoinen kouluviikko pidetään nimittäin siellä. 
Kävi niin että viime lauantaina adoptoimme toisen saksanpaimenkoiran perheeseemme. Hän ei viihtynyt kaupungissa, joten ajattelimme että voisimme auttaa tarjoamalla kodin täältä mettästä. Tuntuu hieman väärältä lähteä kotoa pois kun uusi perheenjäsen on vasta totuttelemassa kotiin. 

Lukujärjestyksen mukaan menemme katsomaan tänään illalla Saamelaisveri-elokuvan. Kävin katsomassa kyseisen leffan maaliskuussa, sen ollessa ensiesityksessä täälä Ruotsissa. Tästä pääset siihen postaukseen jossa näet mm. leffan trailerin. Koko Sápmi hehkuttaa leffaa ja minäkin aion tällä kertaa yrittää katsoa elokuvaa toisin silmin ja päästä uuteen fiilikseen siitä. Minullahan on tunnetusti haastavampi leffamaku. Viime kerralla totesin leffasta näin: "Pistin merkille heti ensi minuuteilla että elokuva oli tehty korvaamaan koulun historiantunnit joilla ei ikinä käyty läpi kyseisiä tapahtumia." 
Elokuva perustuu tositapahtumiin, joten minusta aiheessa oltaisiin voitu kaivautua syvemmälle ja ottaa esille vielä kauheampia asuntolakokemuksia, sillä "olisi ollut mistä valita". Kannatan kuitenkin kaikkia katsomaan Saamelaisveri-elokuvan.

4 kommenttia:

  1. Oon halunnu nähä jo pitkään ton Saamelaisveri-elokuvan (eli niin kauan ku traileri on ollu nähtävissä :D) pitkälti juurikin sun blogin inspiroimana ja toivottavasti saan aikaseksi käydä kattomassa sen, kun se kerran esitetään täälläkin. Kuten vähän jo mainitsitkin, hirveen surullista ettei koulussa opeteta paljoakaan saamelaisuuteen liittyvistä asioista, koska kyllä varsinkin näin "etelän vetelänä" hirveästi kiinnostaisi oppia asioista, jotka on samalla aika läheisiä mutta samalla niin kaukaisia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trailerista ei käy ilmi miten pitkävetinen elokuva on :/ Hitaasta meiningistä huolimatta ihan katsottavan arvoinen leffa. Olen jostain kuullut että tätä elokuvaa esitettäisiin ilmaiseksi ympäri Suomea, en sitten tiedä pitikö huhu paikkaansa.

      Et saata uskoakkaan millaisen riemunkiljahduksen päästin ilmoille kun Tukholmassa asuva kummityttöni pyysi minua auttamaan koulutyössä, jossa hänen täytyi tehdä KOKONAINEN esitelmä saamelaisista. Vielä jokunen vuosi sitten kouluoppikirjoissa oli se yksi sivu tietoa, mutta nyt olhaan menossa jo parempaan suuntaan :D

      Poista
  2. Saamelaisveri pyörii nyt Turun seudullakin leffateattereissa ja olen miettinyt, menisinkö katsomaan sen, mutta jostain syystä pelkään sen olevan jotenkin liian ahdistava minun makuuni (koska ahdistun mm. ihan kaikesta). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni ei jää niinkään ahdistamaan, eikä mietityttämään tämä filmi. Mutta juuri tänään kuulin että monet vanhemmat henkilöt jotka ovat itse henkilökohtaisesti kokeneet nuo kallonmittaukset ollessaan lapsia, eivät kykene katsomaan elokuvaa loppuun, muistojen takia.

      Ai niin noh kyllä mullakin leffan viimeisen minuutin aikana ja loppukohtauksessa meinaa kyyneleet tulla eheheh.

      Poista

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign