Pages

12. joulukuuta 2018

Ihana kaamos

Niin kuin te jotka olette seurailleet minua kauemmin tiedätte että olen aina tykännyt kaamoksesta. Minusta on hirmu tunnelmallista kun jo puolen päivän jälkeen tulee pimeää. Kaamos menee aina ohi nopeasti sillä koko kaamosajan ainakin minä itse olen ihan joulutunnelmissa, joten päivien pimeyttä ei välttämättä tule edes ajatelleeksi kiireen keskellä.

Juuri tällä hetkellä valmistelen joululahjoja ja kuuntelen perinteeksi muodostunutta musikhjälpenin suoraa viikon mittaista lähetystä. Joka vuosi mietin miten voisin itse osallistua "musiikkiapuun" mutta en ole ainakaan vielä saanut asiaksi osallistua.
Ulkona on ensimmäiset kunnon -20 pakkaset. Ikkunan toisella puolella on juuri nyt sininen hetki auringonsäteiden hehkuessa oranssin/punaisen ja tumman pinkin sävyissä Mettäkeron takana. Olin koko lyhyen valoisan ajan ulkona tänäkin päivänä ja nyt kasvoja nipistelee vaikka minulla on aina huivi kasvojen ympärillä kun pakkasta on enemmän.
Tässä nyt viime viikkojen kuvia näistä lumi-ilmoista jolloin on tullut päivän aikana monia senttejä sitä kaivattua lunta.

Aina kuvien otto ei onnistu, varsinkaan tämän kyseisen herran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ Marielle Sunna. Blog Design by KotrynaBassDesign