Pages

1. helmikuuta 2019

Helmikuun ensimmäinen

Huh hei ja hyvää uutta vuotta (hieman myöhässä hehe). Tammikuu hurahti hirmu nopeasti. Minusta tammikuun nimen voisi muuttaa jo "Duodjikuuksi" sillä ihan totta, ei taida olla yhtään päivää tammikuussa että en olisi istunut neula kädessä tai ompelukoneen ääressä.
Syntymäpäiväni olivat viime viikolla ja se tarkoittaa sitä että Jokkmokin markkinat ovat ensi viikolla! Tänä vuonna olen väkertänyt itselle uudet säpikkäät, kengät, markkinagáktin ja vyölaukun. Se ei kuulosta paljolta mutta työtä niissä riittää moneksi viikoksi. Varsinkin kun en ole välttämättä mikään luonnonlahjakkuus tarkkuudessa. Nytkin minun pitäisi olla pliseeraamassa 1 cm kokoisi vekkejä neljään metriin. Niin huh onneksi vain neljään metriin eikä 20 metriin niin kuin joidenkin perheiden puvuissa.

Ai niin ja sitten vielä tämä että olemme startanneet turistivastaanoton, jossa minä toimin keulahahmona. Ihan ensimmäiset vieraat eksyivät meille jouluviikolla. He olivat kuulleet jostain että meidän kylässämme voi nähdä poroja lähietäisyydeltä. Joten he kurauttivat pihallemme. Sattuipa niin hassusti että meinasimma juuri silloin teurastaa kotiaidalla pari poroa.
Joten pikkuserkkuni tepastelee naapurista "pössä olalla" ja törmää matkalaisiin jotka kummastelevat että "missähän niitä poroja voi nähdä." Äiti juoksee karvalakissa sisälle sanomaan minulle että "sielä olis nyt Kenne pössan kanssa ja turistiperhe menossa aidalle." Ajattelin että äiti kiusoittelee ja jatkoin aamupalaa rauhassa. Sitten Jens kurkistaa ikkunasta ulos ja sanoo että kyllä sielä nyt jokin joukko näyttää olevan. "Herran pieksut!" pääsi suustani samalla kun juoksin pukemaan ulkovaatteita. Käskin Kennen mennä pyssyn kanssa sisälle kahville jotta vieraat eivät pelästyisi tai alkaisi ihmettelemään. Vaikka koko ideana onkin että vieraat saavat tulla poroaidan arkeen niin rajansa kaikella!

Siinä tohinassa ei kerennyt juuri jännittää mutta kylläpä sitten jännitti kun ensimmäiset viralliset vieraat tulivat! Rehellisesti sanoen olin pissata pöksyyn kun kuulin taxifirman tila-auton kääntävän kylätiellemme! Ajatuksena oli että tuleeko tähän ikinä tottumaan? Olen viime talvet ottanut vastaan epävirallisia vieraita monia kymmneniä kertoja, mutta silti minua jännitti nyt kun kaikki on niin virallista. Jos olisin tiennyt että tulen tarvitsemaan työssäni englantia niin olisin panostanut siihen 110% kouluaikana. Paremmalla englanninkielitaidolla ei olisi nimittäin mitään syytä jännitykseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ Marielle Sunna. Blog Design by KotrynaBassDesign