Pages

27. helmikuuta 2019

Talvimarkkinat 2019

Hei onpa omituista, jotenkin tämä postaus on vain jäänyt postaamatta. Markkinat olivat kolme viikkoa sitten. Enkä ole kertonut niistä vielä blogissa! Ehkä se johtuu siitä että tänä vuonna en ottanut kameraa edes mukaan Jokkmokkiin. Olen jo kai saanut ne parhaimmat kuvat viime vuosina Kuhmusen Pekasta ja pororaitosta ja olen nyt tyytväinen. (Siksi näettekin viime vuosien kuvia tässä postauksessa.)
Markkinoiden tarkoitus on valjennut minulle vasta pari vuotta sitten. Eihän kukaan lähde miinus 20 asteessa ostamaan metrilakua ja donitseja. Kaikki lähtevät sinne tapamaan tuttavia! Markkinat menevät parhaillaan että etenet koko markkina-alueen niin että 20 metrin välein törmäät tuttuihin ja jäätte jutustelemaan. Tänä vuonna tuli tehtyä ennätys kun ensimmäiset 10 metriä markkina-alueella käveltyämme törmäsimme pikkuserkku-katraaseeni. Hehe voi sitä pulinan määrää kukaan ei varmaan saanut loppupeleissä selvää toisistaan kun kaikki puhuivat toistensa päälle.

Markkina-lauantaina onnistuin muuten kaatumaan yhden kerran. Kaatumiset kuuluu asiaan kun kävelee "poronkarvakengillä". En tiedä niiden suomalaista nimeä... "siepakkaat" kaikki taitavat sanoa mutta se on väärä sana, sillä se tarkoittaa käännettynä Gällivaaran pitkävartisia poronkarvakenkiä.
Pyllähdyksiin on tottunut (varsinkin auratuilla jalkakäytävillä) eikä parista kaatumisesta kenenkään kunnia saa kolahdusta...eikä takamuskaan sen puoleen kun gáktin alushameet pehmentävät laskua. Täytyy vain heti nousta ylös, ravistaa enimmät lumet pois holbista ja oikaista korkea hattu takaisin paikalleen niin ja jatkaa eteenpäin. Mutta se onkin sitten vaikeampaa saada muut ymmärtämään että jos mätkähdän maahan niin en travitse kymmentä käsiparia nostamaan minua ylös. Tässäkin kyseisessä pyllähdyksessä sain kaksi englantia puhuvaa miestä rientämään juosten apuun. Toinen heistä meinasi mätkähtää itsekkin vaikkei hänellä ollut edes karvakenkiä jalassa. Ennen kuin he ennättivät luokseni olin jo ylhäällä. Yritinpä siinä jotenkin englanniksi selittää että ilmalennot on ihan kuin melkein yksi kulttuurirituaali. Mutta jotenkin se hössötys ja melu tyhjästä saa normaalin tilanteen muuttumaan noloksi.
Hassuinta tilanteessa oli se että vähän aikaisemmin olimme tosiaan nähneet karvalakkisen miehen juoksemassa katua alas, hän teki pitkän ilmalennon karvakengillään niin että naama krapasi lumista tienpintaa pari metriä. Siinä ohimennen mainitsin Jensille että "kohta on kuiteski minun vuoro kaatua".

2 kommenttia:

  1. Hei! Halusin vaan kommentoida ja kertoa, että olen ihan koukuttunut blogiisi. Olen etelä-suomalainen, ja minusta on lumoavaa lukea elämästäsi joka eroaa niin paljon sellaisesta elämästä mihin olen itse melko kaupunkilaisena tottunut. Olen nyt viikon sisään lukenut juttujasi jonnekin vuoteen 2015 asti. Kuulostipa karmivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukavaa että pitkän blogitauon jälkeen lukijat eivät ihan kaikki ole kadonneet haha! :D

      Poista

Hei! Nyt julkaisen taas kommentteja blogiin, joten risut ja ruusut tänne siis.

Copyright @ Marielle Sunna. Blog Design by KotrynaBassDesign