Pages

About Me


Hei! Olen Ruotsin Lapissa asuva ruotsinsuomalainen/saamelainen 20-vuotias poronhoitaja. Blogissani pääset seuraamaan mm. arkeani täältä Norrlannin metsien keskeltä.

  Olen boheemi luonnonlapsi ja "vanha sielu." Asun enimmäkseen vanhalla sukutilalla hoitaen eläimiäni. Oleskelen myös paljon Suomen puolella, sillä toinen kotini sijaitsee siellä. Valmistuin kesällä 2015 ruotsalaisesta lukiosta. Nyt opiskelen saamelaiskoulutuskeskuksessa Jokkmokissa, samalla opiskelen myös Uppsalan yliopiston etäkursseja ja työskentelen poronhoitajana. Lähiaikoina tarkoituksenani on perustaa oma firma. Muita tulevaisuuden haaveita olisi oman kirjan kirjoittaminen ja saamenkyläni johtoon pääseminen. Blogini on ollut pystyssä kuusi  vuotta. Kuten arvata saattaa blogini on muuttunut paljon vuosien kuluessa.
En puhu suomea äidinkielenäni vaan meänkieltä (joka on oma kielensä täällä.) Tämän takia lukijat saavat välillä ihmetellä eriskummallisia sanoja, joita blogia lukiessa löytyy. Yritän kuitenkin kirjoittaa niin "puhdasta suomea" kuin vain voin. Toivottavasti pidät blogistani!


 ♥︎: Marielle Andersson-Sunna


Copyright @ SUNNÁ. Blog Design by KotrynaBassDesign